runo

Toisinaan elämä tuntuu… ahtaalta.

Helposti kuvittelen että se on mieleni, joka tarvitsee tilaa

Tilaa kaipaakin – hengitykseni!

Rytmini, vatsani kehoni puhdas olemiseni Aina vaan orastava minuuteni puhdas olemiseni, Nouseva pelkoni, voimani, maagiset tuntoni

Nyt, nyt, nyt

Uskallus, todellinen rohkeus, on tässä

En kontrolloi, katson loppuun – sen, mitä elämä on

Selaan nämä ihmiset läpi ja katson,

missä on elämää

Ja huomaan, että löytäminen vaatii katsomisen – itseeni.

Kaikki peilit ympärillä ovat tyhjiä.

Ne heräävät vasta, kun itse kosketan.

Anna maailman kantaa oma taakkansa
Ole ihminen, ole se ihminen
se kun sisältäsi nousee,
Herää
katsomaan, kuulemaan,
kantamaan, virtaamaan,
lopulta suostumaan
Siihen mitä kuulet siellä
siihen, mitä pelkäät ja huudat
rakastat hiljaa

Suostu räjähtämään
hiljainen
vapaa voima
pakottava ja loputtoman hellä
tavallinen
melkein et huomaa
ei koskaan sama
sinä

päivälle on turha kirjoittaa runoja
ja ilta kirjottaa runonsa itse
yön runot ovat pehmeää solinaa
ja aamu rätisee tunteensa
murojen kanssa uidessa

ja minä kun olin luullut
että rukous voi kantaa pienen miehenkin
minä, joka olin luullut
ei tämä kaikkeus tästä
enää mihinkään muutu
minä näet luulin
leikkiessäni kotitalon pihalla
kesäisenä sunnuntai-aamuna
oli muukin maailma aivan hiljaa

because me, I’d thought, you know
that a prayer can carry even a small man
me, who’d thought
– this universe isn’t going to change
from here, to any direction, anymore
you see I thought
while playing on the yard of our house
on a summery Sunday evening
also the rest of the world was altogether quiet

laiskana rauhassa
nojaan keittiön pöytään
talvinen, kirpeä aurinko
piirtelee tänne varjokuvia

olit lähtenyt aamulla
hipaissut hiljaa huuliani
lähtenyt luomaan
sun omaa paikkaa

se hymyilyttää

kaadan kuppiin kahviani, kaikki
odotukset hiljaa, taustalla
ystävä ovella, ilolla tai ilman
aavistellaan näitä hetkiä

pimeys tulee vielä
vaan nyt
otteemme ei irtoa
yhdessä olen minä

kuvat ihmisestä päässäni ovat mannerlaattoja jotka murtuvat
miltä tuntuu kohdata se
jonka väkivallan kohde luulit olevasi
miltä tuntu kantaa haurasta ihmisyyttä joka rakastaa kivustaan käsin
miltä tuntuu
nähdä omien manner
laattojen
murtuvan
tuo johon halusin tehdä eroa
on minä
ja ei ole
ja on minä
en ole sidottu mannerlaattoihin
joiden päälle kiipesin ja yritin juurtua
en ole löytynyt
enkä etsinyt
en eksynyt
enkä koditon
olen kotona
ilman juuria
olen totena
outo kutina
outo värinä
mut haluan