“Neuvot eivät auta rakastavaisia!
He eivät ole sellainen vuoriston virta
jonka yli voit rakentaa padon.
Älykkö ei tiedä, mitä juoppo tuntee!
Älä yritä järkeillä, mitä rakkauden sisälle eksyneet aikovat!
Vallassa oleva antaisi kaiken valtansa,
tavoittaakseen aavistuksen viinin tuoksusta
huoneesta, jossa rakastavaiset tekevät – ties mitä!
Yksi heistä yrittää kaivaa reikää vuoren läpi.
Yksi jättää akateemisen kunnian taakseen.
Yksi nauraa julkkisten viiksille!
Elämä jäätyy ellei se saa maistaa
tätä mantelikakkua.
Tähdet pyörivät taivaalla päätä huimaten
joka yö, villiintyneinä rakkaudesta.
Ne väsyisivät siihen pyörinään, jos eivät sitä olisi.
Ne sanoisivat, “Kauanko joudumme tätä tekemään!”
Jumala poimii maailman — ruokopillin — ja puhaltaa.
Jokainen nuotti on tarve, se kulkee jonkun meistä läpi,
intohimo, kaipaus-kipu.
Muista huulet
joilta tuuli-hengitys sai alkunsa
anna nuottisi olla kirkas.
Älä yritä saada sitä päätökseen.
OLE nuottisi.
Näytän sinulle, kuinka se riittää.
Nouse katolle yöllä
sielun kaupungissa.
Nouskoot kaikki katoilleen
ja laulakoon nuottejaan!
Laulakaa lujaa!”
(Mevlânâ Rumi, käännös englannista oma)