Tänään sulatan umpijäässä olevaa jääkaappia. Kiehuvaa vettä ämpäreissä, rättejä lattialla.
Hidastan tarpeeksi, vähän enemmän. Alan tuntemaan oman elämäni, omat tunteeni uudelleen.
Alan tajuta, että yksinkertaiseen palaaminen on tämän tien ytimessä. Yritän toisinaan kantaa enemmän kuin pystyn. Pyrkiä enempään, esittämään häntä, joka kantaa. Todellisuus on että en tiedä, ja mulla on silti hyvä olla sisälläni. Toisinaan kannattelu tulee todemmasta paikasta syvemmältä, ja hedelmät näkyvät.
Ei täällä, tässä maailmassa ole enää mitään, mitä kohti hapuilla. Missään, mikä on ulkoista. Hankkiudu onnelliseksi. Hanki perhe, ihan minkälainen tahansa, ympärille niitä joita koet pystyväsi rakastamaan. Palvele. Mene kivun läpi: mutustele se läpi, tunne se, pyrkimättä siitä eroon.
Lähtökohtana se, että toimin suvereenisti. Kuulen sisälläni:
Tiedä mitä haluat ilmaista, omista se, koe omistajuus. Palaa luottamukseen. Joskus menee liian lähelle, liian intiimiksi. Joskus yrität haukata liian suurta palaa kerralla. Palaa siihen kohtaan, jossa pystyt vielä tuntemaan olosi yksinkertaiseksi, olemaan kontaktissa kehosi, sydämesi.
Kohtaa, tunne viha, pelko, väärä syyllisyys. Ne saavat olla, tunne vain. Laskeudu vähitellen, uudestaan tunnistamiseen: Se mistä nämäkin kokemukset nousevat ovat jotain, joihin voit valita uskoa, tai olla uskomatta. Tulee päivä, jolloin pystyt päästämään irti. Sillä välin – nauti.
Elämän rakentamisessa on kyse johtamisesta, arkisella tavalla. Kohtaamisesta: Sen katsomisesta määrätietoisesti, suoraan, miten asiat oikeasti ovat. Mitä en tiedä, mitä tiedän. Strategisesta ajattelusta. Mihin voimavarat riittävät? Missä asioissa muut voivat tulla mukaan leikkiin?