Oon opettanut viime marraskuusta lähtien Metropoliassa Kalevankadulla ohjelmoinnin perusteita. Ihan ohjelmoinnin alkeista lähtevää kurssia, melko valmiina olevaa kurssipohjaa käyttäen. Esiintymiskokemuksen määrä on kasvanut moninkertaiseksi. Olen kokeillut eri vuorovaikutustapoja opiskelijoiden kanssa, ja oivalluksia on syntynyt. Tästä kaikesta haluan tässä blogissa nyt alkukiireen mentyä kertoa.
Kurssi itse perustuu pitkälti harjoituksiin. Viope-ympäristössä opiskelijat lukevat tietokoneen ääressä teoriaa ja tekevät nettiselaimella ohjelmointiharjoituksia. Näin opiskelijat pääsevät lähes heti kurssin alusta kiinni käytännön tekemiseen.
Vaikken kasvatuksellista teoriaa sinänsä tässä kohtaa ajatellut käsitellä, kurssin perusrakenne näyttää olevan aika hyvin konstruktivistisen oppimisteorian mukaista. Opiskelijat lukevat teorian, kokeilevat käytännössä, törmäävät ongelmiin oman ohjelmointiharjoituksensa kanssa, ja siitä seuraa reflektiota.
Ohjelmoinninopiskelun perushaaste alkuvaiheessa on turhautumisen tunteen voittaminen, siihen tottuminen että koko työssä on pitkälti kyse ongelmanratkaisusta. Kun opiskelija jää ohjelmointitehtävissä jumiin, koen olevani oikealla paikalla, kun voin auttaa eteenpäin, eikä homma tyssää heti alkuun.