Miten tehdä oppimiselle tilaa?

Sekin on haaste, miten opiskelijat saa pysymään liikkeessä ohjelmointikurssin aikana. Innostuneina. En väitä hallitsevani tätä vielä hirvittävän hyvin.

Eri opiskelijat oppivat eri tavoilla. Yksi nauttii yksinäisestä pakertamisesta Viope-ympäristössä. Toinen kaipaa luentoja, kun ei jaksa lukea teoriaa Viopessa, ja haluaisi oppia yhdessä, soveltaen teoriaa suoraan luennon jälkeen käytäntöön yhdessä. Kolmas ei jaksa kuunnella luentoakaan, mutta nauttii oppimisesta, jos selitän asioita hänen kanssaan suorassa vuorovaikutuksessa.

Vanha lempparilainaus Kierkegaardilta on osoittanut voimansa opiskelijoiden kanssa yhdessä harjoituksia läpi miettiessä. En voi kuvitella auttavani toista, ennen kuin ymmärrän, mitä hän jo ymmärtää.

Esimerkki: Se, että muuttuja on ikäänkuin lokero, johon voi tallentaa tietoa, on yksi tiedonpalanen, joka tarvitaan alusta lähtien. Sitä seuraavia palasia ovat vaikkapa:

  • Ohjelmakoodissa muuttuja nimeltä i syntyy olemaan olemassa kirjoittamalla int i;
  • Jokaisella muuttujalla on tyyppi, yllä se on int: tämä i, joka luotiin, voi sisältää kokonaislukuja
  • Muuttujiin voi sijoittaa arvon käyttämällä = -operaattoria. Eli vaikkapa rivin i=3; jälkeen i sisältää arvon 3

… ja niin edelleen. Sen löytäminen, missä kohtaa oppimista oppija on, helpottuu sillä että monessa kohtaa ohjelmointioppi on kerroksittaista. Ylläolevassa listassa voin yrittää ottaa selville, kuinka monta näistä kerroksista opiskelija on jo omaksunut. Sen jälkeen aletaan miettiä yhdessä, päästäisiinkö seuraavaan kerrokseen kuinka helposti.

Olen huomannut, että jos opiskelija huomaa, että minua oikeasti kiinnostaa hänen oppimisprosessinsa — se, mitä hän ymmärtää ja mitä hän haluaisi ymmärtää — se voi olla hyvä innostuksen lähde. Kun oma itseluottamus ei vielä riitä, voi lainata toisen luottamusta.

Minua ei tippaakaan harmita, vaikka opiskelija itse kuvittelisi olevansa kuinka tyhmä. Haluan osoittaa opiskelijalle, että minua kiinnostaa vain oppiminen eteenpäin. Kun opiskelija huomaa, että olen valmis lähtemään hänen kanssaan miettimään juuri siitä, missä hän sattuu olemaan, tunnelma voi parhaassa tapauksessa vapautua, ja oppiminen lähteä liikkeelle.

Toinen asia on, että innostavuus voi piillä itse opittavassa asiassa. Kuinka paljon enemmän konetekniikan opiskelijoita innostaisi, jos heti pääsisi koodaamaan vaikkapa Arduino-vehkeitä, eikä tarvitsisi vain tuijottaa ruutuun? Tai motivoisiko opiskelijoita enemmän se, jos jo peruskurssilla esiteltäisiin jokin konkreettinen isompi ohjelma, ja lähdettäisiin vähä vähältä pyrkimään tuon ohjelman toteuttamista kohti? Näistä enemmän tulevissa blogiteksteissä.

Jätä kommentti