Kirjoitin aiemmin teoreettisemman tekstin käytettävyyden (UX) opettamisesta. Oikeastaan tärkeämmältä tuntuu kirjoittaa auki itse kokemusta opettamisesta! Eli tässä:
Valmisteluja
Eka varsinainen oman alani luennointikerta jännitti ihan sikana. Edellisen lauantain tuparit auttoivat mua orientoitumaan opetustilanteeseen, kun oli sosiaalisuutta isommassa ryhmässä pari päivää aiemminkin. Yrittäjän arjessa kun ei isoja opiskelijaryhmiä tule joka päivä nähtyä. Erilaiset meditaatiot ja fyysiset harjoitukset pitivät virran kulkemassa ja jännityksen aisoissa.
Sain JAMKin Ticorporatesta etukäteen eri ihmisten ajatuksia siitä, mitä on jo opettu ja minkä oppiminen olisi tärkeää kyseisille opiskelijoille. (Jälkikäteen selvisi että meillä oli ollut terminologian kanssa vähän vaikeutta, ja aihe jota opetin oli opiskelijoille ennestään jo vähän tuttu.)
Kävin edellisenä päivänä tutustumassa Ticorporaten väkeen paikan päällä. Tuntui että he ottivat vastaan kuin osana samaa perhettä, se oli mukavaa. Janne Hanhela auttoi paljon käytännön järjestelyissä myös. Tuntui että asiat loksahtelivat paikalleen, ja hermostus hellitti vähitellen.
Olin aika myöhässä luennon lopullisen valmistelun kanssa, siihen oli vaikeaa tarttua ja arkielämässä tuntui siltä että kaikki muu vie aikani. Aloitin valmistelun rakentamalla runkoa slideina Libreofficessa. Se auttoikin ajattelemaan mitä asioita haluan tuoda esiin, mutta teki sisällöstä vähän puhuva pää -tyyppisen.
Sitten mennään
Vielä samana päivänä luennon kanssa sain oivalluksen siitä, miten haluan tuoda luentoon lisää kokemuksellisuutta. Olin inspiroitunut B. Massaron luentoja kuunnellessa hänen tavastaan jäädä lepäämään läsnäoloon hiljaa yleisön eteen, se oli tehnyt minuun vaikutuksen: Että en menisikään auktoriteettina luokan eteen kertomaan, miten asiat ovat, vaan ihmisenä… kohtaamaan opiskelijat. Hengittävänä, fyysisenä olentona?
Hiljaisuus toimi lisäksi dramaattisena elementtinä luennon alusta, josta oli kivaa rakentaa aasinsiltaa kohti sitä, että suunnittelijana on pohjimmiltaan tärkeintä olla läsnä todellisten käyttäjien kanssa.
Samoin edellisessä postauksessa mainittu jana jolle opiskelijat saivat asettua, tuli tässä vaiheessa mukaan. Plus alkupuolella oli myös visailu, johon opiskelijat osallistuivat iloisen aktiivisesti:
Laitoin lisäksi slaidien sekaan tyhjiä slaideja ihan vaan muistuttaakseni itseäni siitä, että en eksy puhumaan liian pitkää aikaa, vaikka asiaa paljon olikin.
Yritin kysellä eri asioista luennon lomassa, tehdä tilanteesta keskustelevaa. Ilmeisesti minulla näytti olevan niin paljon asiaa, etteivät opiskelijat tähän mahdollisuuteen ihan hirveästi vielä tarttuneet.
Kehittymässä oppimisen ohjaajana
Käytännössä luennosta muodostui jonkinlainen myyntipuhe käyttäjäkeskeisyydelle, ehkä enemmän jopa jonkinlainen impronäytelmä kuin pedagoginen tilanne. Se oli juuri sitä, mitä tässä kohtaa pedagogina tarvitsin hahmottaakseni tietä eteenpäin! Kannoin itseni ryhmän edessä, vein tilannetta eteenpäin, ja tuntui jopa siltä että porukka oli messissä. Vitsi kuinka innostavaa.
Oli upeaa huomata kuinka paljon vakaammilla jaloilla seison nykyään kuin vielä joitakin vuosia sitten. Luennon jälkeen sain palautetta siitä että vaikutin hermostuneelta, että sisältö vähän pomppi aiheesta toiseen. Minua vähän nauratti sisällä :), vaikka sinänsä otin palautteen kiitollisena vastaan. Voi kun tietäisit, kuinka paljon enemmän olisin ollut hermostunut joskus aiemmin!
Olen tyytyväinen siihenkin, että sallin itselleni tehdä luennon aika kiireessä. Sain luotua kokemuksen siitä, että sallin itselleni olla näkyvillä keskeneräisenä ihmisenä ja keskeneräisten ajatusten kanssa. Pidemmälle mentäessä haluan kehittää tätä luentoa vielä paljon lisää ilmiöpohjaisen oppimisen suuntaan. Nyt luotin Ticorporaten projektimuotoiseen kurssiin, jonka yhteydessä luennon pidin, siinä että opiskelijat pääsevät koettelemaan ja reflektoimaan kuulemaansa myös käytännössä.
Sivuhuomautuksia
Kalvosetissä oli myös näytteitä tuotteista, joita olen itse vuosien varrella kehittänyt. Silti tuntui vähän ylimääräiseltä alkaa esitellä omaa osaamistani opiskelijoille. Janne Hanhelan kanssa jälkikäteen keskustellessa hän totesi, että hänestä on kyllä kiinnostavaa yleensä kuulla, mikä luennoitsijan tausta on – siksi, että on helpompi tällöin ymmärtää, mistä puhuja tulee ja miksi hän ajattelee niin kuin ajattelee. Myös yksi opiskelijoista kyseli luennon jälkeen, mitä koulutusta olen saanut aiheeseen. Taustaa portfoliosta voisi siis tulevaisuudessa lisätä.
Luentoja valmistellessa on myös usein sellainen olo, että haluaisi ottaa paljon erilaista asiaa mukaan, ja antaa opiskelijoille mahdollisuuden syventyä luentoon lisääkin, jos kiinnostusta riittää. Slaideissani oli tämän takia jonkin verran nettiosoitteita, joista lisätietoa saa. Luentokokemuksen jälkeen epäilen, että tämä oli ehkä ylimääräistä, ja fokus siihen mitä milloinkin oikeasti kerkeää kertoa, on parempi.
Toki jos luentokalvot jakaa opiskelijoille myös kirjalliseksi materiaaliksi, voi erillisistä lähteistä olla hyötyä. Ajattelen kuitenkin että olisi parempi pitää slaidit siisteinä ja tehdä kirjallinen materiaali selkeästi erikseen.