Runo 19.2.07

Jääpalat oli lopussa juoksin veteen se lensi, loiskui nauru helisi vapaana ja minä aurinko lämpeni lepoa tuolissa oltiin leikissä hymyt pysyivät ja sinä

tämän hetken virrat

olen värisevä lehti, minä toisinaan elän kaipaan vasta-aaltoja koskiessa olen puutunut pinta ei lähde liikettä saatan kaatua töniessä

vaeltele sinä siinä

ilo rikkoo yksinäistä etkö näe, kaipaan jokaista sinua häntäkö elämältä odotan, joka sen saman sanoisi minun sanoillani luulisin sanomaansa uudeksi kieleksi, jota omakin sydämeni syntymästään jo puhui

Saippua

(Kirjoittaja: anonyymi) Mun elämässä on aina ollut vettä. Alusta asti. Ehkä minä synnyinkin vedestä, ehkä elin siinä ennen syntymääni tai ennen sitä, kun joku loi evoluutioteorian. Muistan melkein kaikki hetket. Ainakin ne, joissa minun mielestä on jotakin, minkä takia niiden olisi pitänyt unohtua. Muistan sen, miten muovinen laiva kiersi ammeessa ympäri ja ympäri, ankka oli…

NP: Katochan No Scatman

He kaikki ajattelivat kaikkea sinä yönä se oli suuri, se oli pieni kaikki oli monenlainen! Nuoremmille simppeli, vanhoille jo hieman unohtunut … kaikki ajattelivat kuumeisesti. Yhtäkkiä Jumala huokaisi. Kaiken sen pohdinnan tuoksinassa kaikkialla kuului vain Yksi suuri, kaikenkattava huokaus. Jumala huokaisi, ja kaikki ratkesi. ei ollut enää. Mitään. (Eilen, illalla.)

Poika

Poika kulkee kadulla kädessä pussi perunoita pussi uusia perunoita nenässä nokare sarvivoita kepin nenässä vanhaa voita onnea! eikä pipanoita viheliäisiä, pieniä noita ei kiertele poika kuppiloita