Lisää uppisrunoja: peda.net – Uppo-Nallen runoja, kirjoittanut Elina Karjalainen

Elina Karjalainen


Ihmiset tahtovat kaikenlaista,
vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa.
Elämä kuitenkin yhtä ja samaa.
Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia.
Onneen ei tarvita edes pankkia.


Myrkkyjä pöllähtää tehtaista esiin.
Myrkkyjä on päästetty ilmaan ja vesiin.
Myrkkyjä asuu maassa ja puissa.
Myrkkyjä marjat ihmisten suissa
Myrkkyjen maailmassa pakko on surra,
ei voi porkkanaa rauhassa purra.
Sellainen tyhmyri myrkkyjä lykkää,
joka ei puhtaasta luonnosta tykkää.


Uppo-Nalle kuutamossa kulki kohti kotia.
Kulkiessaan mietiskeli pommeja ja sotia.
– minä en tahtoisi koskaan jäädä
sotavaunujen alle,
siksi aion aina olla rauhallinen nalle.
Rauhan lauluja laulelen koko maailmalle.
Luonto kuunteli nallea hiljaa,
kuutamo valaisi kypsää viljaa,
Uppis tallusti elokuun yössä
mietteet ja mieli rauhantyössä.


Miten ihmeessä toiset pulleita ovat?
Ja toisilla taas kädet luiset ja kovat?
Miks toinen on pitkä ja toinen pätkä,
miks tyttö on toinen ja toinen on jätkä?
Miksi toinen voi verrata rahojaan roskaan?
Miksei toisen taskussa pennejä koskaan?
Miksi toisella on leipää ja toisella vain muruja?
Miksi toisella on iloja ja toisella taas suruja?
Uppo-Nalle kysyi ja kysyi,
mutta vastaus salassa pysyi.
Vieraaksi saapui setä Jussi.
Nyt on nallella suuri rinkelipussi.
Ei nallen mieltä horjuta, heitä,
vaikka kaikilla ei ole rinkeleitä.


Minä en pohjimmiltani ole
nalle kovin raju.
Upossa uiden kehittyi
mulle oiva rauhan taju.
Sellainen tietäköön huutia
joka rakastaa pelkkää ruutia!
Ja sellainen jolla on ammuntaan halua,
voi rauhassa vaikka navettaan valua.
Pyssyksi kelpaa navettaharja,
ammunnan hoitaa karja.


Koskaan tahtoisi en olla pummi.
Poikana en saata olla mummi.
Oi, jos sentään voisin olla kummi.


Pienen koiran sydämessä
yksinäisyys loputon.
Pienen koiran öinen mieli
kiireetön ja hoputon.
Meren tummuus, öiset varjot
koiran mielen masentaa,
vaikka vilkkuun uusi lamppu
helppo onkin asentaa.


Ellen pian halkea
mua oottaa hiekka valkea.
Jos taas pian halkean
menetän hiekan valkean.


Uppo-Nallen naama oli mietinnästä soikea:
miksi on toinen tassu vasen
ja toinen taas on oikea?
Sitten se ratkaisun keksi
ja tuli iloiseksi.
Epäilystä asiasta eipä enää kellään:
oikealla tassulla tervehditään,
mutta vasemmalla hyvästellään.


Ihana uni on sellainen jossa
ruukussa kasvaa luita,
makeita häränhäntiä
ja koiranherkkuja muita.


Ihana uni on sellainen jossa
taikakynän saisin.
Silläpä maailman kauneimman runon
heti kirjottaisin.


Mä olen oiva heppu.
On selässäni reppu
ja repun alla peppu.
Oi, oiva olen heppu

Nyt hätää ole eipä
kun repussa on leipä
ja leivän päällä muna
on oikein paistettuna.

Jo ilo nousee tukkaan:
teepullon pistin sukkaan.
Se temppu maksoi vaivan,
tee lämmintä on aivan.

Oi, oiva olen heppu,
on vierelläni reppu
ja jäätiköllä peppu,
mä olen kelpo heppu.


Sadesäällä likoan.
Hellesäällä hikoan.
Sellaista on elämä.
Likoa ja hikeä.


En mä tahdo puukotella,
mutta tahdon suukotella,
jos ensaa mä suukotella,
saatan vaikka puukotella.


Peippo pieni pyöreä,
sulle tahdon hyräillä:
tämä olkoon onni mun,
sinä mun ja minä sun.


Tuossapa istuu Jaska,
housuissa on, housuissa on…
Uskokaapa vaikka:
housuissa on paikka!


Hiekkakakkuja tee minä en,
katselen kakkuja inhoten.
Tarvitsen, tahdon ystävän
silloin, tämän tiedäthän:
Kakkuset joutuvat kaatumaan,
kallistumaan ja maatumaan.
Ystävän kanssa me kirmataan
ylitse kallion, hiekkamaan.
Silloin kaikki on hyvin.
Silloin onni on syvin.


Uppo-Nalle / Elina Karjalainen:
Uppo-Nallen kootut runot – uponneen kansan lauluja, kirja suomalainen.com:ssa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.