14.3.2016 pidin oman pienen reilun neljän tunnin ilmiöpohjaiseen oppimiseen pyrkivän työpajan Metropoliassa, ja kokemus oli oivallustentäyteinen. Aiemmin samana päivänä oli osallistavan oppimisen tunnit opettajakorkeakoulun lähipäivässä. Luento itsessään antoi roimasti inspiraatiota ja käytännön vinkkejä, joiden avulla pääsin miettimisessä vauhtiin.
Siitä kirjoitettua reflektiota alla. Tekstiä siistitty ja julkaistu 28.2.2018.
Mitä tapahtui
Tänä aamuna heräsin tilanteesta, jossa olin syvässä maanantaihorroksessa ja luovuttanut opettajakoulun pienryhmän yhteisprojektin suhteen. Ryhmä kanssa yhteistyössä toimiminen tuntui vähän turhan haastavalta.
Jossain taustalla harkitsin kuitenkin vielä tavoitettani, Ilmiöoppimispohjaisen työpajan järjestämistä. Ideana, että oppijoille annetaan iso vastuu siitä, mitä ovat tekemässä, ja opettajan asema tiedon haltijana ja ylhäältä jakelijana puretaan enemmän tai vähemmän kokonaan. Annan vain jonkinlaiset raamit ja vastuutan opiskelijat.
Olin umpikujatilanteessa. Myönnänkö epäonnistuneeni, luovutanko? Tänä iltana olisi viimeinen kurssikerta kurssilla, jota opetan, ja viimeinen tilaisuus saada opekoulun tehtävä hoidettua. Koin, että oma kapasiteettini ei nykyisen työkuorman keskellä riitä. Että en jaksa panostaa ”oppitunteihini” nyt niin paljon. Että koen nykyisen ”opiskelija”ryhmäni niin nyrpeäksi että pelottaa niiden houkuttelu johonkin (ainakin omasta näkökulmastani) uuteen. Että muut asiat elämässä ovat tärkeämpiä nyt keskittyä.
Sitten menin opettajakoulun lähipäiviin, ja kanssaryhmäläinen potki kannusti minua että ”nopeastiko sä sellaisen kehität tässä vielä”. No, sitten päivän aikana mietin että mitäs tehtäis. Mietin että kun olen tylsästi ja vanhanaikaisesti järjestänyt kurssin tähän asti, niin sopeutuuko ne näin radikaaliin muutokseen edes?
Mitä syntyi
Kaikki vastuu oppijoille oman projektin (hissi tai asiakkaiden kuljetuspalvelu/järjestelmä näkövammaisten vanhusten palvelutaloon) visioinnista ja suunnittelusta ja toteutuksesta alusta loppuun. Aikaa neljä tuntia.
Minä vaan ohjaan ja sparraan ja rytmitän toimintaa. Ai hitto että kannattiko luottaa! Tuossa nuo nyt suunnittelee ja jakaa vastuuta keskenään ja käyttää laajasti osaamistaan. Ei mun tarvi ylläpitää mitään ylimääräistä puolestatietäjän roolia.
Otin näennäisesti lisää kannettavaa, oli pelottavaa vaihtaa roolia ja pelottavaa katsoa, lähtevätkö mukaan leikkiin. Pelottavaa päästää irti, ilmaista luottamukseni, antaa vastuu pois, ja katsoa mitä tapahtuu, antaa toisten tehdä. Käytännössä itse tilanteessa tunsin taakan kevenevän. Kun yrittää olla neuvojan ja tiedon jakajan roolissa, vahva kriittinen ääni päässäni, yliminä pääsee helpommin niskan päälle. Nyt en väittänyt omasta roolistani mitään. Ohjasin vain. Helpottavaa.
Luottamukseni horjuu kyllä sisälläni edelleen, en kiellä. Miten voin arvioida kun opiskelijat tekee sitä mikä niistä on järkevää, eikä käytä mitään valmiita välineitä??? (Ja niin: Ei mun tarvi. Mun täytyy vaan kannustaa oppimista, auttaa eteenpäin.)
…
Ainoa naispuolinen osallistuja ei tullut paikalle. Kaikki ovat miehiä, tunteita ei pahemmin ilmaista, paitsi ehkä huumorin kautta. Innoissaan ne tekee, kasvuun heissä on vain uskottava. Mutta miksi olen täällä? Mikä on silta tästä, syvemmälle, huomaan kysyväni.
Palaute
Oli innostunutta!! Suurin kritiikki koski sitä, että miksei edeltäviä kurssikertoja oltu järjestetty samalla ajatuksella, ja sitä että ilmiötyöpajan tehtävä oli liian vaativa yhdelle kurssikerralle. Kokemukseni itse tunnin aikana oli että ekaa kertaa koko opintojakson aikana opiskelijat todella aktivoituivat tekemään itse ja miettimään omakohtaisesti läpi sitä, mistä on kyse. Yksi opiskelijapalautteista tätä valaisikin.
Työpajatyyppisiä harjoituksia jäin kaipaamaan lisää, ehkä hieman helpommista aiheista
Meta
Itsensä kantaminen.
Toisen kantaminen. Luottamus toisen kyvykkyyteen, toiselle vastuun antaminen. Oman tunnekokemuksen kantaminen. Omaan kehoon, neutraaliin kokemukseen ja läsnäoloon palaaminen pelon noustessa. Sinne, josta käsin voin kantaa myös toisia, ohittamatta itseäni.
Tarkempi raportti
Lähde: ilmiotyopaja.wordpress.com
Opintojakso: C-, C++, PC osana mittausjärjestelmää
Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma
Aihe: Ohjelmistosuunnittelu palvelutalon automaatiojärjestelmässä
Ajankohta: 14.3.2016 klo 17 – 20.30 (kolme oppituntia)
Olli Savolainen
Tavoite: Kertaus; oppijoille kokonaiskuva siitä, mihin isompaan kokonaisuuteen projektissa opintojakson teoria- ja taitosisältö asettuu
Tämä työpaja oli ensiaskeleeni ilmiöpohjaisuuden suuntaan. Koska kyseessä oli yksittäinen kertaustyöpaja, käytännössä ilmiöpohjaisuuden määrä oli melko rajattua, eivätkä opiskelijat ideointi- ja projektisuunnitteluvaiheen ulkopuolella voineet valita teoriapohjaa kovinkaan vapaasti.
1. kurssin asiasisällön esittely
2. ilmiöpohjaisuuden soveltaminen, haasteet
3. työpaja-ajatuksen esittely, työpajan kulku
4. ideointivaiheen tulosten esittely (3:28 – 5:57)
5. opittua
6. opiskelijoiden palautetta
JAMK opettajaopintojen osana tehdyn työpajan esittely ja yhteenveto.
Kiitokset erityisesti Seija Mäkiselle ja Sanna Laurille tuesta työpajaa suunnitellessa. Kiitos kuuluu myös koko muulle hissiryhmälle (Minna Lumme, Harri Pulliainen, Topi Lindgren) inspiroivista keskusteluista koko talven aikana.
Slidet
Videonteosta opittua: jotta puheen videolla haluaa saada toimimaan eikä sitä ole etukäteen suunniteltu, täytyy se leikata tosi ankarasti. Vajaa 27 minuuttia videomateriaalia ja tulos oli aika tarkkaan kolmannes, reipas 9 minuuttia.