Monthly Archives: November 2008

fierté, escalade, boten Anna

Tänään matkalla kirjastolle myöhään valvotun yön jälkeen insinöörikoulu ENIMin ovella soitettiin taas danceteknoa puolen kampussaaren iloksi tai suruksi. Ne soittaa aina danceteknoa kun niillä on pileet mainostettavana tai kun ne osoittaa mieltään tms.

Tämänpäiväisen elämöinnin syy ei selvinnyt, mutta ne soitti Boten Anna -biisiä juuri kun tulin, ja tunsin hienoista huvitusta ja ylpeyttä ajatellessani että oon varmaan ainoa lähimaastossa joka ymmärtää sanat (myönnettäköön, että opettelin ne kesällä 2006 tekstityksistä, ja kirjastossa huomasin jälleen istuvan Metzin ainoan ruotsalaisen vaihtarin). Lauleskelin mukana siinä sitten vähän kävellessä ohi.

Eilen oli myös ylpeyttä, pääsin kiipeilyssä yhden vaikeimmista seinistä huipulle. Tekniikka alkaa kehittyä, siistiä. Lukaskin, joka minua varmisti (ja joka otti nämä kuvat), kiipesi samaista seinää pidemmälle kuin oli ennen päässyt.

Kiipeilyseinät Metzin Luxemburg-uimahallin lähellä

Eilen olin tuala missä vasemmalla puolella kuvaa näkyy epämääräinen valkoinen mössö, ja siitä vielä pääsin ihan huipulle asti.

Olli, kiipeämässä yhtä vaikeimmista kiipeilyseinistä

Sillä kertaa kun kuva otettiin, putosin suhteellisen pian tämän kuvan ottamisen jälkeen, mutta eilen siis huipulle tokalla yrityksellä!

Ainiin! Minnan ansiosta löysin myös Questionable Content -sarjiksen, josta oon nyt nautiskellu.

Uimaraportti

Tänään oltiin Delian kanssa uimassa lähellä olevassa uimahallissa. Delia auttoi maksamaan yliopistoliikunnan uimamaksun: Maksoin kympin ja nyt minulla on oikeus uida koko vuoden ajan ma, ti, to klo 12-14.

Uimahallissa ei ollut saunaa, jota en tosin odottanutkaan, mutta surullista silti. Pukukoppien, säilölokeroiden ja suihkujen sijainti oli hassu ja otti hetken tajuta, miten toimitaan, mutta halli sinänsä oli ihan kiva. Tosin 25m pitkän altaan toinen pää oli ärsyttävän matala, 0,75m taisi olla syvyydeltään. Uimalakki kaikille pakollinen, ja oikeastaan oli ihan kivaa kun hiukset olivat absoluuttisesti pois tieltä :).

Un jour parfait

Tänään oli melkoisen täydellinen päivä. Täydelliset päivät muodostuvat melko pitkälti pelkästään paineiden puutteesta: jos on aikaa tehdä sitä, mikä vaikuttaa minusta hyvältä, osaan nykyään useimmiten olla onnellinen. En toki ole tehokkaimmillani tällöin, mutta toisaalta onnellisuus vaatii sen, että teen jotain mielekästä. Tähän päivään mahtui paljon mielekkyyttä ilman että olin paljoakaan stressaantunut.

Tälaisena päivänä sitä on onnellinen, ettei minulla ole sen suurempaa merkitystä tässä maailmassa, paitsi yksittäisille ystäville, etten ole muuttamassa maailmaa tai uhraamassa elämääni kenellekään – paitsi Jumalalle, joka ei tunnu ilmoittavan tahtoaan kovin eksplisiittisesti. Tänään tuntuu, että osaan sittenkin olla vapaa.

Tämän päivän onnellisuutta oikeastaan petasi myös eilinen. Eilen kävin gtd:täni läpi, ja vaikka joskus epäilen onko koko homma vain lisätaakka, tällä kertaa näyttää siltä että asiat ovat todella paremmin järjestyksessä nyt, ja voin olla rauhassa, en unohtane mitään tärkeää.

Joten heräsin tänään melko rauhassa, nukuttuani pitkään mutta en liian pitkään: virkeänä. Pitkästä aikaa kirjoitin runoja: ne eivät olleet erityisen hyviä, mutta auttoivat hahmottamaan pelkojani ja suhdettani siihen ihmiseen, jonka kanssa ehkä joskus elän.

Puhuin äidin kanssa. Hän muistutti, että on isänpäivä. Soitin isälle, ja koin että suhde häneenkin on melkoisen tasapainossa.

Eilen sovin tapaamisesta ranskalaisen tytön kanssa, joka erään erasmus-opiskelijan mukaan halusi kuulemma puhua suomea. Odotin jotakuta opiskelijaa joka tarvitsisi apua, mutta tapaamani Delia osasikin suomea ihmeen hyvin. Olisin uskonut, että hän on suomalainen joka on asunut vuosikymmenen suomen ulkopuolella. Keskustelu oli kovin virkistävää.

Illalla syötiin vielä Ozzyn ja Lukasin kanssa, sekä pelattiin näiden sekä Mathilden kanssa Ozzyn ostamaa ranskankielistä korttiroolipeliä. Oli jokseenkin hupaisaa yrittää pelata peliä, jota Ozzy osasi jotenkuten pelata, Mathilden kanssa joka ymmärsi kyllä ohjeet mutta ei osannut niitä meille englanninkielentaidon puutteensa takia kommunikoida, muuta kuin jotenkuten minulle.

Myöhemmin katsoin vielä Da Vinci Coden DVD:ltä ranskaksi dubattuna, englanninkielisillä teksteillä – kielitaitoni suurin ongelma on se, että en saa selvää siitä kun ranskalaiset puhuvat, ja ajattelin tämän auttavan. Leffa itsessään ei kamalasti innostanut, vaikka oli sinänsä ihan mukavasti soljuva.