Viope ja oppimisen tukeminen

Ohjelmoinnin opetuksessa käytettävän suomalaisen Viope-ympäristön tekijöiden kanssa on käyty tänä talvena rikasta keskustelua, ohjelmoinnin opetuksen tulevaisuudesta. Viopea ollaan käytetty ohjelmointikursseillani alusta asti, ja suhde siihen on muodostunut suhteellisen intiimiksi. Rohkaisen kurssilla opiskelijoita lähettämään kauttani Viopesta palautetta. Materiaalista on välillä löytynyt jokunen virhe, mutta palaute on otettu hyvin vastaan, ja Viopelaiset ovat miettimässä useamman muunkin ehdotuksen toteutusta.

Viopessa on kuulemma myös Eclipse-integraatio – mietityttää, voisiko tätä käyttää Qt-keskeisellä opintojaksolla jotenkin hyväksi.

Uudessa Viopen versiossa moni asia on parantunut. Siinä on myös Moodle-integraatio, joskaan sitä ei vielä olla päästy kunnolla testaamaan. Viime keväänä arviointirumba jätti sen verran syvät arvet, että yritän saada koko kurssin kaiken pisteytyksen tämän integraation kautta Moodleen – tavoitteena on, että arvosanat syntyvät lähes automaattisesti, ilman ylimääräistä taulukkolaskentakäpistelyrumbaa.

Yksi hankalimmista opiskelijoiden kohtaamista ongelmista on tosin se, että jos käyttää montaa Viope-kurssia yhtäaikaa, Viopen sessionhallinta menee käyttäjän näkökulmasta rikki. Tämä ei ole niin harvinainen tilanne, kuin miltä kuulostaa. Opiskelijat haluavat vaikkapa olio-ohjelmointikurssia opiskellessa usein palata ohjelmoinnin perusteiden teoriaan.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että Viope ei erityisen hyvin tue konstruktivistista oppimista – sitä, että opiskelijan oppiminen ei parhaassa tapauksessa noudata ennalta määrättyä käsikirjoitusta, vaan on luova prosessi. Parhaiten oppiminen toteutuu, kun opiskelija voi ottaa oppimisensa ohjat omiin käsiinsä, lähteä toteuttamaan jotain omasta kiinnostuksestaan käsin.  Viopen lisenssikontrolli on välillä hankalassa ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa.

Toinen tilanne, jossa Viopen lisenssihallinta on tullut joidenkin opiskelijoiden tielle, on halu lukea teoriaosuudet tabletilta/iPadilta – siis laitteelta, joka parhaiten käyttöön soveltuu. Teorian lukeminen iPadilla kun edellyttää Viopessa uloskirjautumisen pöytäkoneella, jolla tehtäviä oltaisiin samaan aikaan tekemässä. Tässä voisi auttaa jonkinlainen session yhden klikkausen siirtäminen työpöytäkoneelta iPadille ja takaisin.

Näistäkin aiheista on tosin jo käyty hedelmällistä keskustelua Viopen tyyppien kanssa. Tulevaisuus on ny. :)

Jätä kommentti